Lopulta äidin estin whatsappissa. Oli melkeen kuukausi rauhallista, kunnes hoksasi tekstiviestillä laittaa pyyntö viestiä.

Mulla aloitettiin nyt uusi lääke ja pikku hiljaa puretaan toista lääkettä pois. 
Sivuvaikutukset on kyllä vaikeaita.. Jalkojen levottomuutta, se on hirveää. Yleistä keskittymiskyvyn puutetta. Ja tänään alkoi myös itsetuhoajatukset. Lohuttaa, että onneksi nämä on ohi meneviä. Vaikka ei se ole kiva, kun ääni päässä neuvoo miten tuhota itsenstä. Niin ja näön hämärtyminen eli voi olla enemmänkin kirjoitusvirheitä mitä yleensä.

Käyn nyt enemmän koko ajanläpi menneitä kokemuksia. Pitäisi vaan laittaa heti ylös, mitä mieleen tulee, niin vois käyä niitä läpi.
Eilen taas mietin, että kuinka suojattua mun lapset elävät. Kun itse oon jo saman ikäisenä joutunut huolehtimaan 4v nuoremmasta veljestäki öitäkin. Ja nämä vanhimmat on nyt 9v ja 7v.
Yks päivä mietin, kun olin yläaste iässä kun äiti oli mulle kuin kaveri. Antoi mulle rauhottavia ym. lääkkeitä. Pienessä lääke humalassa tuli oltua enemmän tai vähemmän.
Tai jos äitin yks miehistä vihas mua siksi kun olin puolustanut äitiä,niin sainkin sitte jäädä kotia ihan yksin viikoksikki, kun olivat siellä veljen kanssa.

Välillä mietin, että mitä pahaa oon tehnyt, että saan kokea kaiken tämän paskan. Välillä mietin, että kuinka vihaan elämääni.


Peikkostiina

Tämä on taas niin vaikeaa.
Äiti oli taas rahaa lainaan vailla ja vasta pari päivää aiemmin oltiin lainattu hänelle. Olisi kuulemma ruokaan tarvinnut. Kun ilmoitin, että ei nyt voida lainata, niin vastaus oli sitten että ollaan sitten ilman ruokaa.
Mulle hyvin vaikeaa aina kieltäytyä. Kun koen hirveetä syyllisyyttä. Tajusin terapiassa, kun puhuin tästä, että olen aina joko "Hyvä tyttö" tai "Paha tyttö". Minut on opetettu siihen, että en saa hyväksyntää kuin tekemällä toisten tahdon mukaan. Sen takia minulle on varmaan vaikeaa yleensäkin ihmissuhteissa pitää oma mielipide, koska pelkään että minua ei hyväksytä ja minut hyljätään.
Yritän opetella vetämään rajoja. Mutta se on hyvin vaikeaa, kun ihminen ei hyväksy eikä kunnioita minun rajoja. Välillä mietin, että katkasenko välit kokonaan. Vai hyväksynkö vaan sen, että ihminen ei muutu. En tiedä. Tämä on niin vaikeaa, kun on vielä niin läheisestä ihmisestä kysymys.

Toinen mikä on nyt kalvanut mieltä ja ahdistanutkin.
Koen, että en ole läheskään kunnossa ja toipuminen on vasta alku vaiheessa. Välillä oli parempi kausi, jaksoin kovasti touhuta, siivota ym. nyt enenevissä määrin huomaan olevani koko ajan taas enemmän uupunu. En jaksaisi tehdä mitään, vähäinenki ponnistus vaatii työtä. Ahdistun esim. neuvolassa käynnistä, vaikka muuta päivän aikana ei olisi, mutta se tuntuu niin haastavalta lähtä. Mielummin olisin sisällä ja kotona omissa oloissa.
Se mikä mua siinä lisäksi ahdistaa, on se että mulla töihin paluu häämöttää. Vuosia kestin pelkoja ja pakenin töihin pelkoja ja ahdistusta. Nyt kun olen toipusemin alku vaiheessa, niin pelkään että päädyn taas samaan pisteeseen. 

Oikein aurinkoista päivää kaikille! :)

Sitä huomaa taas olevan ahdistuksen loukossa. Tai se tuntuu jo olevan normaalikin olotila jossain määrin.
Viime viikolla päätettiin yhden lääkkeen annostusta nostaa. Nyt odottelen vaikutusta. Muutama päivä onkin mennyt paremmin, mutta joku silti klikkaa.

Mietin, että voisiko se olla tämä, että oon taas onnistunut täyttämään liikaa kalenteria ja ahdistun siitäkin, vaikka toisaalta pääsee muuta ajattelemaan. Vai onko se tämä kevät.
Vai onko se myös se, että nuorin kun on oppinut nousemaan tukea vasten ja muutenkin kaipaa nyt enemmän huomiota. Vahinkoja sattuu joka päivä, kun on niin nopea liikkeissään.
Vai oonko vaan levon tarpeessa, mikä ei nyt isommin onnistu lapsiarjessa ja kun tukiverkko on olematon.
Nyt olen yhden lääkkeen ottoa aikaistanut tunnilla iltasin ja se on helpottanut aamu heräämisiä, kun ei oo ihan jumissa. Kuitenkin on lapset hoidettava kouluun, vaikka olisi mikä.

Kohta tulee kolme vuotta tytön menehtymisestä ja siitä muutaman päivän päästä minille tulee yksi vuosi täyteen. Paljon iloa ja surua samaan aikaan.

Olen nyt tutustunut tunnelukkoihin. Tilasin kirjan nimeltä Murra tunnlukkosi. Netissä pystyy myös tekemään tähän liittyvän testin tunnelukkosi.fi sivuilta. Kannattaa tutustua. Oon myös nyt kuunnellut Markku Veilon -Valloita vapautesi 5osaista sarjaa Youtubesta. Suosittelen kuuntelemaan.
Itse oon löytänyt itsestäni paljon näitä lukkoja. Vielä pitäisi löytää oikea avain, että mikä sopii lukkoihini. Pitkä ja raskas on varmasti tie. Mutta ehkä kohti tervehtymistä mennään.

Peikkostiina

Luulisi, että kevät olisi iloisen odotuksen aikaa. Mennään kohti kesää.
Mulla vain ahdistus lisääntyy. Pelot valtaa mielen. Vihaan kesää siksi, kun pelkään silloinkin enkä voi nauttia yhtään.
Tuntuu, että ajatukset pyörii samaa kehää. Miksi en pääse eteenpäin? Miksi tämä taistelu ei koskaan lopu? 

Minulle on sanottu, että käyn nyt asioita läpi, kun kaikki pitäisi olla hyvin. Tuntuu vaan niin paskalta, että kun kaikki pitäisi olla hyvin niin oma sisin on ihan jumissa.
Tuntuu, että kirjoitankin vaan samasta asiasta koko ajan. Mutta jotenki tämä, että saa "paperille" kirjottaa välillä, saa konkreettisesti asiat ulos niin helpottaa. Oon vieläpä tosi huono kirjoittajakin.

Tänään kävin kuntoprojektiin liittyvässä rasvanpoltto jutussa. Tuntui sekin ihan turhalta, kun tekee mieli vaan herkkuja ja mässätä kaapit tyhjäksi. Ällöttää tämä nykyinen ulkonäköni myös. Lääkkeet nostaa painoa, mutta ilmankaan en voi olla. Käyn jumpilla/salilla nyt noin 5krt/vk, mutta paino ei tipu. Pyrin noudattaan ruokaohjelmaa, mutta iltasin monesti lähtee se käsistä. Harmittaa, kun kaiken muun lisäksi oon nyt läskikin. 

Tämän päivän ainoa positiivinen oli, että sain mentyä kampaamoon aamulla. Sain leikattua ja värjättyä hiukset. Vähän väriä elämään. Pystyin olemaan ahistumatta liikaa olemaan peilin edessä sen 2h. Tosin katselin pääasiassa pöytätasoa. Tänään taas mietin, että olis kiva lukea esim. 7päivää ym. kevyttä, mutta en uskalla kun pelkään, että jos törmään johonki sellaseen asiaan mikä alkaa ahdistaa. 

Olisi ihana olla vapaa, ilman pelkoja. 
Käydä suihkussa tai vessassa ilman rituaaleja, lukea lehtiä, olla vaikka vähillä vaatteilla pelkäämättä, tai kun kutittaa tai joku näppy tulee, niin en pelkää heti kuolemaa.

Peikkostiina

Haluan tänään kirjoittaa hieman uskosta ja masennuksesta.

Monet ajattelee, että usko on viimeinen oljenkorsi, kun ihmisellä ei ole mitään toivoa. Jotkut ehkä ajattelee, että ihminen on seonnut nyt lopullisesti, kun ihminen tulee uskoon. Jotkut sanovat, että missä se Jumalasi nyt on, kun sulla on vaikeaa.

Itse koen, että uskoon tulo oli minun pelastus. Vaikka ei se minun masennusta ole parantunut, mutta se on antanut jonkinlaisen toivon, että selviän tästä vielä ja tälläkin on jokin tarkoitus miksi minun pitää käydä tämä tie.
Välillä taas tuntuu, että olisi helpompi elää ilman uskoa ja juoda vaikka pää täyteen.. Tekis mieli unohtaa koko asia.
Hirveintä oli syksyllä kun heräilin öisin ja pelkäsin maailmanloppua tai sotaa. 

Välillä mietin, että mikä tarkoitus tälläkin on, kun mun elämä on välillä yhtä paskaa.
Huonot vanhemmat. Äiti narsistinen jollain tasolla ja isä alkoholisti. Ja kaikkea hirveyksiä sattunut. Viimeisemmäksi oman lapsen kuolema. Nyt sitten käyn ja prosessoin varmaan mun elämää, kun pitäisi olla kaikki hyvin.

Mutta luulen, että kaiken tän jälkeen oon voittaja ja ehyt. Tämä on nyt vaan käytävä läpi, vaikka tuntuu että ei enään jaksa tätä elämää eikä uskoakaan.

Peikkostiina