Ahdistus.
Vihaan sitä ja tätä tunnetta. Kuin joku pitelisi kurkusta kiinni koko ajan ja henki ei tunnu kulkevan. 
Pelot valtaa mielen. Pelot joiden pelkään olevan totta tai ainakin toteutuvan.
Yritän täyttää mieleni muulla. Olen virkannut isoäidinneliötä ja katsonut netflixistä sarjaa, että pelko ja ahdistus väistyisi. Mutta ei se väisty. Se valtaa enemmän tilaa mielessäni. Kuoleman pelko alkaa hallitseen. 
Ahdistus, vihaan sitä. Miten tästä pääsee eroon. Miksi se ei hellitä. Minkä vuoksi joudun kokemaan tämän. Mitä väärää olen tehnyt. 
Mietin, että minun pitäisi olla onnellinen ja kaikki pitäisi olla hyvin. Mutta mieli ei anna nauttia, eikä anna periksi. Tuntuu kuin kulkisin pallo jalassa. Aina on vaikeampaa mennä eteenpäin. 
Mieli on kyllä erikoinen. Ymmärrät, että nämä pelot ei ole totta. Mutta mieli sanoo muuta. 
Pelot on vuosien myötä ottanut niin ison tilan elämästäni, että pitää toimia tiettyjen rutiinien mukaan. Se on ahdistavaa, mutta toisaalta helpottavaa. Kuin olisi näkymätön suoja millä pidän itseni kasassa.
Mies on syöttämässä nuorinta ja vanhemmat vielä nukkuu. Istun itse rauhassa tässä sohvalla. Mutta oma pää on ihan hajalla, mieli käy ylikierroksilla. Pelkään kuolevani. Harmittaa, kun unohdin rauhottavat kotiin.

Peikkostiina