Tämä on taas niin vaikeaa.
Äiti oli taas rahaa lainaan vailla ja vasta pari päivää aiemmin oltiin lainattu hänelle. Olisi kuulemma ruokaan tarvinnut. Kun ilmoitin, että ei nyt voida lainata, niin vastaus oli sitten että ollaan sitten ilman ruokaa.
Mulle hyvin vaikeaa aina kieltäytyä. Kun koen hirveetä syyllisyyttä. Tajusin terapiassa, kun puhuin tästä, että olen aina joko "Hyvä tyttö" tai "Paha tyttö". Minut on opetettu siihen, että en saa hyväksyntää kuin tekemällä toisten tahdon mukaan. Sen takia minulle on varmaan vaikeaa yleensäkin ihmissuhteissa pitää oma mielipide, koska pelkään että minua ei hyväksytä ja minut hyljätään.
Yritän opetella vetämään rajoja. Mutta se on hyvin vaikeaa, kun ihminen ei hyväksy eikä kunnioita minun rajoja. Välillä mietin, että katkasenko välit kokonaan. Vai hyväksynkö vaan sen, että ihminen ei muutu. En tiedä. Tämä on niin vaikeaa, kun on vielä niin läheisestä ihmisestä kysymys.

Toinen mikä on nyt kalvanut mieltä ja ahdistanutkin.
Koen, että en ole läheskään kunnossa ja toipuminen on vasta alku vaiheessa. Välillä oli parempi kausi, jaksoin kovasti touhuta, siivota ym. nyt enenevissä määrin huomaan olevani koko ajan taas enemmän uupunu. En jaksaisi tehdä mitään, vähäinenki ponnistus vaatii työtä. Ahdistun esim. neuvolassa käynnistä, vaikka muuta päivän aikana ei olisi, mutta se tuntuu niin haastavalta lähtä. Mielummin olisin sisällä ja kotona omissa oloissa.
Se mikä mua siinä lisäksi ahdistaa, on se että mulla töihin paluu häämöttää. Vuosia kestin pelkoja ja pakenin töihin pelkoja ja ahdistusta. Nyt kun olen toipusemin alku vaiheessa, niin pelkään että päädyn taas samaan pisteeseen. 

Oikein aurinkoista päivää kaikille! :)