Luulisi, että kevät olisi iloisen odotuksen aikaa. Mennään kohti kesää.
Mulla vain ahdistus lisääntyy. Pelot valtaa mielen. Vihaan kesää siksi, kun pelkään silloinkin enkä voi nauttia yhtään.
Tuntuu, että ajatukset pyörii samaa kehää. Miksi en pääse eteenpäin? Miksi tämä taistelu ei koskaan lopu? 

Minulle on sanottu, että käyn nyt asioita läpi, kun kaikki pitäisi olla hyvin. Tuntuu vaan niin paskalta, että kun kaikki pitäisi olla hyvin niin oma sisin on ihan jumissa.
Tuntuu, että kirjoitankin vaan samasta asiasta koko ajan. Mutta jotenki tämä, että saa "paperille" kirjottaa välillä, saa konkreettisesti asiat ulos niin helpottaa. Oon vieläpä tosi huono kirjoittajakin.

Tänään kävin kuntoprojektiin liittyvässä rasvanpoltto jutussa. Tuntui sekin ihan turhalta, kun tekee mieli vaan herkkuja ja mässätä kaapit tyhjäksi. Ällöttää tämä nykyinen ulkonäköni myös. Lääkkeet nostaa painoa, mutta ilmankaan en voi olla. Käyn jumpilla/salilla nyt noin 5krt/vk, mutta paino ei tipu. Pyrin noudattaan ruokaohjelmaa, mutta iltasin monesti lähtee se käsistä. Harmittaa, kun kaiken muun lisäksi oon nyt läskikin. 

Tämän päivän ainoa positiivinen oli, että sain mentyä kampaamoon aamulla. Sain leikattua ja värjättyä hiukset. Vähän väriä elämään. Pystyin olemaan ahistumatta liikaa olemaan peilin edessä sen 2h. Tosin katselin pääasiassa pöytätasoa. Tänään taas mietin, että olis kiva lukea esim. 7päivää ym. kevyttä, mutta en uskalla kun pelkään, että jos törmään johonki sellaseen asiaan mikä alkaa ahdistaa. 

Olisi ihana olla vapaa, ilman pelkoja. 
Käydä suihkussa tai vessassa ilman rituaaleja, lukea lehtiä, olla vaikka vähillä vaatteilla pelkäämättä, tai kun kutittaa tai joku näppy tulee, niin en pelkää heti kuolemaa.

Peikkostiina