Välillä yritän ymmärtää, että pelot liittyvät sairauteeni. Välillä en pysty ymmärtämään.
Tänäänkin olen yhden pelon ympäröimänä ollut aamun. Se näkyy muille niin, että hermostun pienestäkin. Siivotessakin mieli vaan huusi koko ajan, että jos se onkin vaarallista. Järki yrittää sanoa, että sinä vaan kuvittelet. Että tämä asia johtuu lääkkeistä, kun lääkkeillä nyt on sivu vaikutuksia... Valitettavasti.

Eilisen kävin läpi omaa äiti suhdettani. Miten joku ihminen voi olla niin itsekäs. Hän haluaa vaan käyttää hyväksi. Hän ei halua oppia koskaan olemaan äiti. Hän ei halua oppia koskaan tulemaan toimeen itse. Hän ei halua koskaan mennä peilin eteen ja myöntää omia virheitä. Hän haluaa vaan etsiä muista syyt, että miksi hänellä menee kurjasti. Hänessä itsessään ei ole koskaan vikaa.

Itse huomaan useasti, että toimin omien lapsien kohdalla niin kuin miten äiti on toiminut. Itse kuitenkin yritän muuttaa toiminta mallejani ja nähdä, että syy on minussa. Toki sitä en kiellä, että sairaudellani on osuutta asiaan. Että en jaksa olla aina se hyvä äiti. Kun tarpeeksi ahdistaa, niin on niin täynnä sitä, että en kykene muuta kuin kiukutteleen. Se harmittaa ja varsinkin kun lapset ovat syyttömiä tähän. Joskus oon kertonut näille isommille, että syy ei ole heissä, vaan sairaudessani. Mutta onneksi suunta on parempaan päin.

Tänään tulee kaveri kylään. Mukava nähdä pitkästä aikaa. Mutta itse olen niin ahdistunut tällä hetkellä, että mielummin jäisin märehtimään omaa oloa. Mutta toisaalta tiedän, että se saa muuta ajateltavaa, ehkä pystyn siirtämään pahan olon taakse ja keskittymään ja näyttelemään että kaikki on ihan hyvin. 

Onneksi ensi viikolla on keskustelu aika. Ehkä saan sitten lääkärille ajan tai ainaki jos konsultoidaan lääkäriä. Lääkkeet ei ole yksistään pelastus mun traumoille ja ahdistukselle. Mutta käsikädessä keskustelun kanssa niistä ehkä saadaan toimiva paketti. 

Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille! 

Peikkostiina