Haluan tänään kirjoittaa hieman uskosta ja masennuksesta.

Monet ajattelee, että usko on viimeinen oljenkorsi, kun ihmisellä ei ole mitään toivoa. Jotkut ehkä ajattelee, että ihminen on seonnut nyt lopullisesti, kun ihminen tulee uskoon. Jotkut sanovat, että missä se Jumalasi nyt on, kun sulla on vaikeaa.

Itse koen, että uskoon tulo oli minun pelastus. Vaikka ei se minun masennusta ole parantunut, mutta se on antanut jonkinlaisen toivon, että selviän tästä vielä ja tälläkin on jokin tarkoitus miksi minun pitää käydä tämä tie.
Välillä taas tuntuu, että olisi helpompi elää ilman uskoa ja juoda vaikka pää täyteen.. Tekis mieli unohtaa koko asia.
Hirveintä oli syksyllä kun heräilin öisin ja pelkäsin maailmanloppua tai sotaa. 

Välillä mietin, että mikä tarkoitus tälläkin on, kun mun elämä on välillä yhtä paskaa.
Huonot vanhemmat. Äiti narsistinen jollain tasolla ja isä alkoholisti. Ja kaikkea hirveyksiä sattunut. Viimeisemmäksi oman lapsen kuolema. Nyt sitten käyn ja prosessoin varmaan mun elämää, kun pitäisi olla kaikki hyvin.

Mutta luulen, että kaiken tän jälkeen oon voittaja ja ehyt. Tämä on nyt vaan käytävä läpi, vaikka tuntuu että ei enään jaksa tätä elämää eikä uskoakaan.

Peikkostiina